Med bedömning och handledning i fokus

Hur lyckas jag som lärare, utifrån bedömning, befrämja lärande, reflektion och utveckling hos de studerande?  Får de studerande möjlighet att visa sina verkliga kunskaper på bästa sätt?

Fredagen 3 februari samlades ett 40-tal lärare från de två finlandssvenska nätverken och några andra gymnasier i Tammerfors för fortbildning kring dessa frågor. Dagen arrangerades av Centret för livslångt lärande vid Åbo akademi i samarbete med våra två nätverk.

Gudrun Erickson, professor i pedagogik (med inriktning mot språk och bedömning) från Göteborgs universitet, höll en insiktsfull och fängslande föreläsning kring ’Bedömningens dubbla funktion – för lärande och likvärdighet’. Hon lyckades med konststycket att på kort tid både väcka till insikt och roa sin publik!

Enligt Gudrun är pedagogisk bedömning att tydligt kommunicera kring vad det centrala är och dra riktiga slutsatser så att man kan finna optimala sätt att gå vidare. Som lärare bör vi säkra kvaliteten i bedömningen så att vi befrämjar rättvisa och likvärdighet. Bra bedömning är lika bra för läraren och den studerande! Grundprinciperna är tydlighet, giltighet, tillförlitlighet och respekt. Det är av central betydelse att variera uppgifter och responsformer.

Det finns ingen motsättning mellan formativ och summativ bedömning eftersom båda är självklara och nödvändiga. Formativ bedömning eller bedömning för lärande ger en mångfacetterad och framåtriktad respons. De studerande aktiveras som resurser både för sig själva och varandra och lär sig diskutera lärande på ett respektfullt sätt. Gudrun betonade variation (´not more of the same´) och kommunikation med de studerande kring bedömning. Varför inte ställa frågan oftare: ”Hur visar du dina verkliga kunskaper på bästa sätt?” Genom självbedömning, kamratbedömning och lärarbedömning så sätts fokus på utveckling av lärande.

Efter lunchen höll Marianne Nummela, NLP Trainer från Åbo, en workshop kring feedback och respons (med non-violent communication som grund). Vi fick orsak att reflektera över de utmaningar vi som lärare har i att ge rätt typ av feedback och respons. Det här är viktigt inte minst med tanke på individens lärande, synen på sig själv och andra.

Dagen avslutades med diskussion i ämnesgrupper och vår förhoppning är att kunna ordna en motsvarande fortbildningsdag nästa vår. 

Diane-Christine Blusi

Lektor i engelska, prorektor i gymnasiet Vasa övningsskola 

Ensin suunta sitten arviointi

Lukiokoulutuksen uusi opetussuunnitelma on herättänyt keskustelua ja pohdintaa arvioinnista, jopa sen verran, että käsite arviointi on alkanut vaikuttaa entistä abstraktimmalta ja saavuttamattomalta. Osa lukioista pohtii koeviikkojärjestelmän purkamista ratkaisuna arvioinnin monipuolistamiseksi. Liikehdintä on osoitus motivoituneisuudesta ja halusta löytää ratkaisuja.

Arvioinnin muotojen ja eri toteutustapojen pohtimisen sijaan, haluaisin kysyä mieluummin kysymyksen ”Mitä opiskelijoiden halutaan oppivan?” Arviointi on kuitenkin aina seurausta siitä, mitä opetuksessa tapahtuu ja mihin opetuksen painopistettä halutaan siirrettävän. Siksipä välttäisin pohtimasta arviointia liikaa ennen kuin tärkeämmät kysymykset on ratkaistu.

Jos opetuksen pääpaino on pelkän sisällön oppimisessa, summatiivinen koe on sopiva ratkaisu oppimisen mittaamiseen ja sen ohjaamisen tähän suuntaan. Opetussuunnitelmassa puhutaan kuitenkin kokonaisvaltaisemmista asioista ja tiedolliset sisällöt ovat osa kokonaisuutta. Oppimiskäsitys rakentuu opiskelijan aktiiviselle roolille ja oppiminen nähdään sosiaalisen tapahtumana.

Lukion opetussuunnitelmassa puhutaan opiskelijoista, jotka osaavat arvioida ja kehittää opiskelu- ja ajattelutaitojaan. Näin kehittyvät myös heidän elinikäisen oppimisen edellyttämät taidot. Opetussuunnitelma antaa selkeästi ymmärtää, että oppimista on hyvä suunnata opiskelijan aktiivisen toiminnan korostamiseen sekä monimuotoisten toimintatapojen suosimiseen, jotta elinikäisen oppimisen taidot saavat kasvualustan. 

Opettajan roolista nähtynä tämä saattaa aiheuttaa ristiriitaisia tuntemuksia, koska uudelle polulle astuminen on vanhasta luopumista. Kukaan ei voi kävellä kahdella polulla yhtä aikaa. Esimerkiksi niinkin tavanomainen toiminta kuin ryhmätyö tuo mukanaan monia kysymyksiä ja haasteita ratkaistavaksi: Ketkä oppivat ja minkä asian? Kuinka ohjaan ryhmätyötä, jotta työmäärä ryhmänjäsenten välillä jakautuu tasaisesti? Millaisessa roolissa ryhmätyötaitojen ohjaaminen on suhteessa sisältöjen oppimiseen? Minkä asioiden käsittelemisestä luovun, jotta saan aikaan tämän työskentelymuodon toteuttamiseksi? 

Opetussuunnitelmassa puhutaan myös opiskelijoiden ohjaamisesta havaitsemaan käsitteiden, tiedonalojen ja osaamisen välisiä yhteyksiä sekä soveltamaan aiemmin. Tämä voi kuulostaa kovin käsitteelliseltä, mutta itse asiassa kyse on loppujen lopuksi oppimisen järjestelemiseen liittyvistä asioista. Opiskelijalle järjestetään yhteisiä mahdollisuuksia löytää ratkaisuja ja havaita yhteyksiä, lainalaisuuksia, ristiriitaisuuksia tai vastaavia loogisuuksia eri asioiden välillä sen sijaan, että heille tulkitaan ne valmiiksi. Akateeminen kirjallisuus puhuu merkitysten rakentamisesta. Omassa työssäni tällaisia merkityksen rakentamisia olen usein tavannut eri hankkeiden, laaja-alaisten kokonaisuuksien yhteydessä sekä hyvin rakennettujen tehtävien yhteydessä, jotka mahdollistavat asian tai ilmiön aidon tutkimisen yhdessä. Kuitenkin, tällaisia tehtäviä voidaan tehdä aivan tavallisella tunnilla ja tarpeeksi pienimuotoisina ne soveltuvat tehtäväksi myös yksittäisillä oppitunneilla.

Kun suunta oppimiselle on valittu ja oppimisen toteutustavat ovat hahmottuneet, on huomattavasti helpompi nähdä arviointi sitä täydentävänä osana ja sen uudistaminen ei ole enää irrallinen ja ulkoa-asetettu vaatimus. 

Teijo Päkkilä

Länsi- ja Sisä-Suomen luke-verkoston koordinaattori

apulaisrehtori, Seinäjoen lukio